Lukupiiri

Sain kutsun lukupiirin jäseneksi.

Tulin iloiseksi, ja sillä energialla siivosin, vaihdoin lakanat ja kellahdin lukemaan ensimmäistä kirjaa (Sofi Oksasen Puhdistus). Kirjaa lukiessa on pakko ihailla sitä kirjailijan ajatuslähdettä, josta pitkä ja polveileva tarina nousee. Kirjailijan ammatti on kiinnostava. Samalla kun luo maailmoja mielessään, täytyy hoitaa arkiset asiat ja velvollisuudet. Puhua ihmisten kanssa ilmoista vai ilmiöistä?

Olen erikoistunut arjen yleismies, mestaritavis. Mutta lukupiirissä pääsen toivottavasti puhumaan ajatuksissani syntyvistä, kirjallisuuden innoittamista ideoista.

Stereotyyppi

Eräs tarina luettelee naisen elämän rakkaudet. Ensin tulee äiti, sitten nalle ja nukke. Kasvetaan ja vuorossa ovat kissanpennut, hepat ja bändit. Vuodet vierii ja vuoron saavat pojat, sisustus ja verhot, ja seuraavassa (kuumassa) aallossa perennat, poppanat ja kristallit.

En olisi koskaan uskonut, että parasta lauantaissani on kurjenmiekan juurakon jakaminen ja kuunliljan istutus. Ja se suunnittelu, haaveilu.

Äidin lupaus

Eräs äiti kertoi luvanneensa kuolemaa pelkäävälle lapselleen, että pian keksitään pilleri, jonka avulla kukaan ei enää kuole. Saamme olla yhdessä aina.

Mitäpä ei naarastiikeri lupaisi.

Vanhetessa kasvaa

Neljänkympin kynnyksellä on tullut heitettyä hyvästit huolettomille työnteon päiville. Uraa aloittaessa saappaat oli pienemmät ja kevyemmät eikä vastuun takki kiristänyt hartioista. Muistaakseni. Tekemällä on oppinut ja tekoja tehdessä näkee syitä ja seurauksia, mennyttä ja tulevaa.

On liian raskasta pohtia työtä, joka kasvaa tekijänsä mukana. Edessä on kuitenkin vielä yli 20 vuotta.

Keventäisikö idea Vaatteesta, joka kasvaisi käyttäjänsä mukana? Haaste biotekniikalle: luonnonkuitu, joka on elävää ja jatkaa kasvuaan, eli lahkeet pitenevät juniorin vaatekaapissa itsestään.

Olen myös kuullut nälästä, joka kasvaa syödessä. Se lienee vertaus, joka pätee esimerkiksi nelikymppisen naisen perennakuumeeseen.