Toistanko itseäni?

Sanotaan, ettei toista voi muuttaa. Vaimon ei kannata luulla, että jäkätyksessä on tehoja.

Mutta itseä kuitenkin voi kehittää? Oppimiseksi nimittävät. Teet oivaltavia löytöjä ja huomaat kehittämisen kohtia itsestäsi. Sitkeästi koitat kääntää kurssia pari piirua kaakkoon kerta kerran jälkeen.

Ajatuksena hieno. Myydään ainakin resepteillä "elinikäinen oppiminen", "itsensä kehittäminen" ja "ihmisenä kasvaminen".

Ihan joka päivä ei jaksa.

Keksimisen ilo, valmiiksi tekemisen vaiva

Viime aikoina olen miettinyt energian keskittämisen ja hajauttamisen seurauksia. Jostain syystä (asia, josta tunnen kiitollisuutta) on ollut kaamoksesta huolimatta hyvä määrä tekemisen meininkiä, ja sen purkamiseen on syntynyt useampiakin ideoita. Mainittakoon tässä se tosiasia, että blogin päivittäminen ei ole ollut listalla.

Luomisen ketju alkoi keittiösuunnittelusta. Pohjapiirros poiki tuoteidean koulutuksellisiin tarpeisiin, eli ryhdyin työnohjauksellisen "pelin" tekoon. Värisuunnittelu yhdistettynä joulun tuntuun käynnisti käsityöverstaani. Seurauksena vaiheessa olevia projekteja kaikilla käytössä olevilla tasoilla.

Jussi T. Koski toteaa, että "toimeenpano ja tekeminen erottavat luovuuden haaveilusta". Uskon ja toivon, että minulla on sitkeyttä keriä aloittamani vyyhdet valmiiksi.

Hyvässä seurassa

Lukupiirimme istui tänään pöydän ympärille käsittelemään kirjaa kaikkien kirjallisten etikettien mukaisesti (sisältäen vadelmakakun, siemauksen portviiniä ja katsauksen jäsenten ex libriksiin). Keskustelu oli juuri niin rikasta, raikasta ja polyfonista kuin olin toivonut. Voinko nyt sanoa harrastavani kirjakeskusteluun osallistumista?

Lukupiiri inspiroi myös sisustamiseen ja puutarhatyöhön, sillä tapasimme paikassa, jossa emäntä osasi paitsi lukea, myös tehdä ympäristöstään esteettisen.

Sunnuntaipäivän viettoni resepti kuulostaa liian harmoniselta. Missä särö, kirpakka sivumaku? Rumuutta en ole tänään kohdannut, mutta yleistä intoa haalentaa loman loppu, työkavereiden sairastaminen ja vaaniva kaamosaika. Jalat on tukevasti maassa, mutta vielä ei siis olla rähmällään.

Lukupiiri

Sain kutsun lukupiirin jäseneksi.

Tulin iloiseksi, ja sillä energialla siivosin, vaihdoin lakanat ja kellahdin lukemaan ensimmäistä kirjaa (Sofi Oksasen Puhdistus). Kirjaa lukiessa on pakko ihailla sitä kirjailijan ajatuslähdettä, josta pitkä ja polveileva tarina nousee. Kirjailijan ammatti on kiinnostava. Samalla kun luo maailmoja mielessään, täytyy hoitaa arkiset asiat ja velvollisuudet. Puhua ihmisten kanssa ilmoista vai ilmiöistä?

Olen erikoistunut arjen yleismies, mestaritavis. Mutta lukupiirissä pääsen toivottavasti puhumaan ajatuksissani syntyvistä, kirjallisuuden innoittamista ideoista.

Stereotyyppi

Eräs tarina luettelee naisen elämän rakkaudet. Ensin tulee äiti, sitten nalle ja nukke. Kasvetaan ja vuorossa ovat kissanpennut, hepat ja bändit. Vuodet vierii ja vuoron saavat pojat, sisustus ja verhot, ja seuraavassa (kuumassa) aallossa perennat, poppanat ja kristallit.

En olisi koskaan uskonut, että parasta lauantaissani on kurjenmiekan juurakon jakaminen ja kuunliljan istutus. Ja se suunnittelu, haaveilu.

Äidin lupaus

Eräs äiti kertoi luvanneensa kuolemaa pelkäävälle lapselleen, että pian keksitään pilleri, jonka avulla kukaan ei enää kuole. Saamme olla yhdessä aina.

Mitäpä ei naarastiikeri lupaisi.

Vanhetessa kasvaa

Neljänkympin kynnyksellä on tullut heitettyä hyvästit huolettomille työnteon päiville. Uraa aloittaessa saappaat oli pienemmät ja kevyemmät eikä vastuun takki kiristänyt hartioista. Muistaakseni. Tekemällä on oppinut ja tekoja tehdessä näkee syitä ja seurauksia, mennyttä ja tulevaa.

On liian raskasta pohtia työtä, joka kasvaa tekijänsä mukana. Edessä on kuitenkin vielä yli 20 vuotta.

Keventäisikö idea Vaatteesta, joka kasvaisi käyttäjänsä mukana? Haaste biotekniikalle: luonnonkuitu, joka on elävää ja jatkaa kasvuaan, eli lahkeet pitenevät juniorin vaatekaapissa itsestään.

Olen myös kuullut nälästä, joka kasvaa syödessä. Se lienee vertaus, joka pätee esimerkiksi nelikymppisen naisen perennakuumeeseen.

Työ ja luovuus

Työt alkoi elokuussa.
Edellinen blokkaus heinäkuussa.
Niinpä.

Kun puhuu, toimii ja ajattelee virkatyön parissa koko päivän, riittää into ja luovuus illalla lähinnä kukkapenkin tekoon. Olympialaisetkin sotki tekemisen meiningin.

Iloa on kuitenkin tuottanut muutaman uuden, itse löydetyn kanttarellikätkön paikannus. Ehkä seuraava, vielä piileksivä ajatusoivallus osuu reitilleni huomenna?

Nimiasiaa

Miten oman nimensä voisi saada historiaan (jos haluaisi)?

Ruusuja nimetään löytäjänsä mukaan. "Arno" on Arno Kasvin poikkeuksellisen hyväntuoksuinen löydös jonkun kaatopaikan reunalta. Komeettojen ja asteroidien löytäjät saavat ideoida taivaankappaleelle nimen: omansa, äitinsä tai vaikka kotikylänsä. Yleinen kuuluisuus voi tuoda tullessaan etuoikeuden tähtitaivaan nimistöön (esim. Sibelius-niminen Uranuksen kraateri), mutta maineen eteen on siinä vaiheessa jo nähty paljon vaivaa. Jos on rikas, voi jonkin uuden löydön ehkä ostaa nimiinsä, mutta se ei kuulosta kovin ylevältä.

Toinen keino voisi olla omata erikoinen nimi. Päivän lehti uutisoi hallinto-oikeuden kielteiseen haaviin jääneitä ehdotuksia: Ilveskissa (poika) tai Varastettu (tyttö). Kaikkeen tottuisi, mutta ensikuuleman hämmästys olisi melko taattua. Ehkä joku keksii pohtia erikoisille etunimille jotain yleisempääkin merkitystä, kuten kirjassa Elimäen tarkoitus, jossa on onnistuttu yhdistämään paikannimiä ja ilmiöitä, jotka kaikki tunnemme, mutta joille ei ole vielä ollut omaa sanaa. (esim. Ii = epämukava tunne siitä, että ylipakatun kauppakassin muovikahvat venyvät koko ajan.)

Kolmas keino olisi tehdä jotain mieleenpainuvaa niin usein, että se saisi nimensä tekijän mukaan. Anteeksi nyt tutut, mutta "tehdä kopposet" olisi irtisanoutuminen eettisistä syistä ja "paanaset" taas lompakon hukkaaminen ja onnekas löytäminen jopa useita kertoja päivässä.

Useimmille riittää "elämä virtasena" ja toive, ettei itse unohda kuka on ja mihin on menossa.

Kysyvällä tuulella

Miten mieli toimii? Sen tutkimiseen tarjotaan pään säätämistä ja todellisuuden tutkimista. Olen lomakauden lopulla suhteellisen luottavainen edellisen suhteen. Kokemani tuntemukset pohjaavat siis aitoihin havaintoihin tosielämästä? Muistiko kesätuuli eilen ensi kertaa koivun lehtiä kääntäessään, että sillä on pian voima irrottaa ne rungosta?

Tiedostamaton on askeleen edellä. Luulin palailevani työajatuksiin vasta kuun vaihtuessa, mutta huomaan mieleni jo jonkin aikaa valmistelleen tätä loman ja työn taitekohtaa. Siitäkö tulee tämä haikeus? Oliko alkukesä haaveilun aikaa ja nyt sulatellaan pimenevien iltojen hämyssä sitä, ettei sittenkään enempää tänä kesänä? Onko joku kieltänyt täyden elämisen työaikana?

Mitä tekee vielä mieli?

Ravustaa. En ole koskaan kokenut mertoja. Tehdä joku elämästä nauttimisen jatkumisen takaava suunnitelma syksyn varalle. Hoitaa työvalmistelut alta pois ja sitten vielä kerran nautinnolla sukeltaa kesään.

Sukellus

Päivän lehti tarjosi monta uhkakuvaa mietittäväksi. Sairaalabakteereita, lisääntyviä eläinten levittämiä tauteja, summittaista puukkoväkivaltaa Britannian malliin. Sokerina pohjalla (mies)vesiturvallisuuskouluttajan vaade: Naisten pitää muistaa motkottaa miehilleen pelastusliiveistä ja veneilyn promillerajoista, vain näin voidaan siistiä hukkumistilastoja!

Yksi keino suhteuttaa uhkakuvia on miettiä, mitä lehti kirjoitti 20-30 vuotta sitten. Uhkat olivat erilaisia, mutta niitä oli taatusti yhtä paljon. "Napin painaminen" oli muistaakseni yksi itseäni pelottanut. Näin mielessäni kahden suurvallan johtajat hullunkiilto silmissään etusormet punaisilla start-namiskoilla. Eivät onneksi painaneet. Toisaalta viime vuosisadalla on ollut aikoja, jolloin kaikki uhkakuvat ovat toteutuneet ja pahempana kuin kukaan uskalsi aavistaakaan. Ja tottakai jossain päin maailmaa on juuri nyt juuri niin synkkää kuin pahimmissa painajaisissa.

Miten tällaisen tiedon kanssa eletään tasapainoisin mielin? Hetkeen tarttumista? Omenapuun istutusta? Voin myös ajatella, että kipu ja sairaus ovat olennainen osa elämää, jonka onnellisuudesta emme muuten ole koskaan saaneetkaan mitään takeita tai lupauksia.

Istuinko koneen ääreen synkissä mietteissä vai veikö ajatus mukanaan? No, päivät ovat erilaisia.

Hyviä päiviä

Jussi T. Kosken mukaan elämiselle voi saada lisää merkitystä sillä, että sitoutuu johonkin yleishyödylliseen ja omaa napaa suurempaan. Eli tyhjyyden tunnetta voi pitää loitolla esimerkiksi ryhtymällä vapaaehtoistyöhön tai seuraamalla aktiivisesti taidetta tai kulttuuria. Tuntuu hyvältä olla osa jotain laajempaa.

Tuntuu myös hyvältä olla toimintakykyinen tekijä omassa elämässään. Olen saanut viime päivinä energiaa toteuttamalla haaveita ja haikailuja. Ajoin uudella autollani taideyhdistyksen tiloihin ja vuokrasin taulun. Huomattuani pitkään kyteneiden suunnitelmien toteuttamisen helpoksi ja kivuttomaksi, lisäsin tahtia ja lapioin pihalle pation pohjat. Toteutin jopa huikenteleveiseksi luulemani kärhöjen ostamisen visioni.

Kirjoitus on siis tänään lyhyt, jotta ehtisin juoda iltakahvit patiollani, istutusten keskellä tietenkin.

Kaksi puolta

Olen kuullut sanottavan, että asioilla on kaksi puolta. Niinkuin nyt etu ja takapuoli. Ylä- ja ala. Sisä- ja ulko. Tyttö ja poika -siis sukupuoli. Moisen jaottelun kuullessaan alkaa heti miettiä, voisiko olla jotain siltä väliltä. Kolmiulotteinen sukupuoli?

Oli niin tai näin, kahden yleisimmän sukupuolen väliset erot ja ominaisuuksien yleistykset ovat hauska puheenaihe. Kärjistyksistä ja syyttelystä en ole kiinnostunut - ihmiset saavat puolestani olla vapaasti omanlaisensa kakku feminiinisillä tai maskuniinisillä täytteillä. Mutta naurattaahan se, kun kuulee perhetuttujen uroissa olevan tutunkuuluisia tyyppiominaisuuksia. Tänään syntymäpäiviä juhliessamme siskoni todisti, että useimmat miehet ovat ahkeria ja innostuneita kotitöistä, jos niihin liittyy jokin kiinnostava uusi kone tai laite! Laitetaan siis tilaukseen: vessanpesukone, kompostiastiantyhjennyslaite, pilaantuneiden ruokatavaroiden poisheittovekotin... Ehkä nämä vielä löytyvät siitä yömyöhän tv-shopista, josta -yllätys, yllätys- useat tutut miehet osasivat ULKOA useammankin mainoslauseen!

Päivän vakavana mietteenä ja synttäriteemaan sopivana aiheena voisin esittää kysymyksen ikääntymisestä. Muuttuuko nainen ikävuosien karttuessa liiankin hyväksi ihmiseksi? Sanotaan nyt vaikka neljänkympin tietämissä, erityisesti oman kumppaninsa näkökulmasta tarkasteltuna? Alkaako nainen vaihtaa lakanoita jo vähän liiankin tiuhaan? Pakkaako matkalaukun jo turhankin huolella, ehkä jopa kirjoittaa listaa kaikesta mahdollisesta tarpeellisesta? Särkylääke aina mukana, huulillaan lausahdus: "Viihdyn niin hyvin ihan vaan kotona." Pieni huolimattomuus, riskinotto ja huomisten huolien kuittaaminen naurulla saattaisi olla aiheellisia joillekin meistä kokeiltavien asioiden listalla.

Huomenna en siivoakaan kakunjämiä jääkaapista, vaan liityn neljänneksi silmäpariksi Kultaisen liigan katsomoon. Ihan vaan meillä kotona.

Auton osto

Vanha kakkosautomme tuli tiensä päähän ja koitti aika ostaa uusi. Mietin tässä, miten ilmaisen sen tarkasti tai oikein: "pitää ostaa" vai "saa ostaa"? Ehkä jopa "pääsee ostamaan"? Sillä joku tässä auton vaihtamisessa tuottaa ihan vilpitöntä (materialistista) iloa!

Luettuani Erlend Loeta olen ottanut tavakseni tehdä listoja. Oiva tapa haalia kasaan mihin tahansa aiheeseen liittyviä ajatuksia, perusteluita tai tavotteita. Ei haittaa, vaikkeivat ole loogisessa järjestyksessä. Yksi tuo mieleen toisen, ja lista pitenee mielleyhtymillä ja oivalluksilla. Lyhytkin lista on hyvä lista. Listanteon tekee itselleni mielekkääksi sen ehdollisuus tai potentiaalisuus: kohdat ovat asian mahdollisia eri puolia, joiden paikkansapitävyyttä voi kirjoittamisen jälkeen pohtia. En siis itsekään välttämättä ole samaa mieltä listani kanssa.

Tässä lista mahdollisista ilontuntemuksen syistä uuden auton ostoon liittyen.
1. Mikä tahansa muutos virkistää. Varsinkin näin kesälomalla, jolloin on aikaa valmistautua ja tehdä perusteltuja muutoksia.
2. Tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä. "Syksyn viimassa on sitten varma kyyti töihin."
3. Ostamisen mielihyvä. Täysin turhamaista. Autokaupat ovat erityisesti miesten tavarataloja, mutta arvelen useimpien meistä nauttivan eriväristen konepeltien silittelystä ja erilaisilla autoilla ajamisen haaaveilusta. Onhan niin, että uudella autolla ajaessa maisemat ovat kauniimpia, elämässä enemmän sisältöä ja auton sisätiloissa ei enää koskaan näy pillimehupurkkeja tai keksinmuruja?
4. Keskustelun lisääntyminen perhepiirissä. Autojen ominaisuuksien ja hinnan vertailu innostaa keskusteluun. Olen kuullut, että joskus hankitaan vauvoja parisuhteen elvyttämiseksi. Voisiko autonhankinta (vaimolle) toimia modernina tapana elvyttää parisuhdetta?
5. Ratkaisun tekeminen antaa ryhtiä. Tapahtuu jonkin sortin herääminen, kun päättää kiinnittää rahansa johonkin, josta ei voi olla koskaan ihan varma. Unelias, tasapaksu ja miellyttävä elämäntyyli saa sähköiskun ja skarppaus saattaa tuoda lisäenergiaa vaikka siivoamiseen, rahankäyttöön, harrastamiseen tai ajatteluun. Teenkin siitä oman kohdan listaani.
6. Hyvät päätökset. Lähiaikoina luvassa terveellistä, edullista kotiruokaa ja halpoja harrastuksia, syy selviää pankkitililtä.

Tervetuloa huomenna kotiin, "uusi" punainen Mazdani.

Iloa asiantuntijuudesta ja terävyydestä

Kuuntelin siivotessani Reidar Palmgrenin Lentämisen alkeita. Viihdyin kuuntelukokemuksen parissa, ja se on siivotessa eduksi! Kiinnostavuutta lisäsi se, että lukijana oli Reidar itse. Juonen lisäksi yritin kuunnella ajatuksia: "Näin sen kirjoitin ja näin sen tarkoitin".

Kirjan päähenkilö on näyttelijä. Yksi kirjan kohtauksista jäi mieleeni erityisen tarkkakynäisenä. Päähenkilö istuu iltaa ravintolassa, jossa hän ohjailee tunnelmaa taitavalla tarinankerronnalla ja lavakarismalla. Teksti kuvailee, kuinka päähenkilö valikoi ammattiinsa kuuluvasta teknisestä arsenaalista sopivia konsteja saada yleisö (pöydän ympärillä oleva seurue ja naiset erityisesti) heräämään, kiinnostumaan ja ihailemaan. Kohtaukselle on kirjoitettu myös päähenkilöä säästämätön, (inho)realistinen suomalainen loppu.

Pidin tekstistä siksi, että siinä oli ymmärtääkseni rehellisyyttä ja asiantuntijuutta. Kirjan tilanteet ja päähenkilön ajatukset oli koettu. En tiedä, miten näyttelijöiden ammattiliitto suhtautui kirjan paljastuksiin, sen verran karuja ja väsyneitä kirjan ammatilliset ajatukset välillä ovat.

Kirjailijat kirjoittavat myös ammateista, joita eivät itse ole kokeneet. Silloin syntyy ymmärrettävästi epätarkkuuksia, jotka tuntuvat kyseisen ammatin sisäpiirin mielestä huvittavilta. Hassisen loistavasta Kuninkaanpuistosta huomasin opettajuuteen liittyvän hauskan harhaluulon. Kirjassa opettajanhuone valmistelee kouluprojektia viikkoja ennen koulun alkua. Olisipa hauska nähdä sellainen opettajakunta, joka kokoontuu elokuun alun aurinkoisina päivinä työpöytiensä ääreen tulevaa lukuvuotta suunnittelemaan!

Ensimmäinen rouhaus

Olen istunut tässä hetken miettimässä aloitusta. On olemassa paljon kuuluisia viimeisiä sanoja. Kuinka tarkkaan pitää punnita ensimmäinen lause? Onhan niitäkin: "suo, kuokka ja..."

Usein haluaisi kirjoittaa ensin toisen lauseen. Jättäisi ensimmäisen sivun tyhjäksi. Toiselta sivulta sitten vaan muina miehinä aloittaisi raportoimaan maailmanmenosta. Ensimmäisen sivun, "tiivistelmän", voisi sitten täydentää myöhemmin, kun tietää, mihin suuntaan kirjoitus lähti etenemään.

Tähän blogiin olen ajatellut kirjoittaa muistiin ajatuksia, joita pyörii ajatusmyllyssäni. Joskus kirpeitä kuten mustapippuri tai laimeita kuten rose. Tai vihreitä kuin. Mielipiteitä, joiden muuttamiseen varaan oikeuden.