Turhia tiloja?

Haluaisin työhuoneen.

Jostain tuli mieleeni ne (mielestäni) turhat huoneet, joita rakennamme taloihimme jonkun unelman takia. Joita ei juurikaan käytetä, mutta haaveillaan, että elämäntapa muuttuisi ja tunnelmatilaa tarvittaisiin.

"Valoisa viherhuone, jossa emäntä kasvattaa chilipalkoja talvellakin."
"Tunnelmallinen takkatupa, jonka pitkän pöydän ääreen tuttavaperheet kokoontuvat iltaisin."
" Upea huvimaja, jossa vietetään syksyn tummenevat illat ravuista ja ystävyydestä nauttien."

"Käytännöllinen keittiö, jossa arkiaskareet, kuten tiskaus ja jauhelihan paisto, suoritetaan asiallisesti?"

Pessimistin yritys nähdä toisin

Lienen hitaasti aikuistuva ihminen, sillä hankin ensimmäisen oman autoni vasta 39-vuotiaana. Nyt on MINUN OMAN autoni etuikkuna paskana ja stereot, rekisteriote ja huoltokirja varastettu.

Huonot puolet: Ketutus, turhaa ajankäyttöä siivoukseen ja asioiden järjestelyyn, säröt omassa ja lasten turvallisuudentunteessa, rahanroskaa menee.

Hyvät puolet: Yhteiskunnallinen ajattelu lisääntyy, todellisuudentaju terävöityy, on jatkossa huolellisempi (=mies liikkuu taksilla EIKÄ JÄTÄ AUTOA YÖKSI MIHINKÄÄN SIVUKUJALLE!) ja toisaalta: olisivat voineet rikkoa enemmänkin.

Sinun ja minun ajatukset

Kävelimme miehen kanssa tien laitaa. Juttelimmekin, hän omiaan ja minä omiani. Aloin ihmetellä, että kulkeeko puheemme todellakin kuin kahta eri latua rinnakkain. Ja jos puheemme, niin myös ajatuksemme?

Kun oli ollut hetken hiljaisuus, kysyin, mitä mies oli äsken ajatellut.
"No mä yritin päätellä, mitä reittiä toi vastaantuleva pyöräilijä aikoo ajaa ja laskin mistä meidän kannattaa kävellä, ettei törmätä."
(Tässä kohtaa hän olisi voinut kysyä, että mitä mä vastaavasti olin miettinyt. No ei kysynyt. Kerroin siis kysymättä.)
"Ai jaa. Mä taas ihmettelin noita lupiinin varsia. Miten toi yksi taimi on itäny noin kauas kaikista muista? Onko ihminen levittänyt sen siemeniä, vai joku eläin?"

Niin se vaan on, minkäs sille voi.

Ope kuulolla

Kirjastossa kuultua:
"Mä en taida tehdä tänään matikan läksyjä. Teeksä?"
"En tiiä. En usko, että teen."

Sanonko huomenna töissä:
"Mä en taida tänään viitsiä opettaa"?

Kaukana kotoa

Kummitytöllä oli tänään ensimmäinen opiskelupäivä 300 kilometrin päässä kodista ja suvusta. Onneksi muistin soittaa; sain jakaa uunituoreita kokemuksia ja samalla muistin ("elävästi" niinkuin me täti-ihmiset aina) omia merkittäviä hetkiä elämän varrelta.

Miltä kuulostaa valkoinen betonilaatikko, jota kutsutaan myös nimellä solukämppä? Miltä näyttää uppo-oudon kaupungin kartta aamupimeällä kadulla? Miltä maistuu iltatee omasta mukista, kämppiksen hunajalla? Tuleeko uni outoja ääniä kuunnellen?

Muutto ulos kotipesän mukavuusalueelta johtaa väistämättä kasvuun, muutokseen ja uuteen.

Ääneen ajateltu on puoliksi tehty?

Kiersin kirpputoria ja kiinnitin huomiota kahteen keski-ikäiseen, peräkkäin kulkevaan mieheen. Kuulin palasia heidän keskustelustaan noin viiden minuutin välein, kun ohitimme toisemme pöytien välissä.

Aihe pysyi samana: nikkarointi.
Tyylilaji oli uutta luova, keksivä.
Roolijako: edellä kulkee vanhempi "mestari", perässä nuorempi "kisälli".
Juoni: Perässä kulkija kuvailee sanoin ja käsiliikkein jotain yhteistä korjaus- tai rakenteluhanketta. "Kolmanteen siipimutteriin jos laittais akselin näin, ja siitä lähtisi se raidetanko. Ehkä viisimillisillä pulteilla olisi toimivin...?" Etumies astelee tavaroita tutkien ja myöntää kerta toisensa jälkeen idean olevan hyvän. "Kyllä se niin voisi toimia". Takamies jatkaa aivoriihtään ja kehittelee kädet heiluen yhä uusia korjausrakentamisen innovaatioita.

Mentorointia parhaimmillaan. Ollapa useammalla meistä joku, jonka läsnäollessa voisimme ääneen puntaroida vaihtoehtoja ja keksiä itse, millaisella avaimella haluamme lukkomme avata.