Kävelimme miehen kanssa tien laitaa. Juttelimmekin, hän omiaan ja minä omiani. Aloin ihmetellä, että kulkeeko puheemme todellakin kuin kahta eri latua rinnakkain. Ja jos puheemme, niin myös ajatuksemme?
Kun oli ollut hetken hiljaisuus, kysyin, mitä mies oli äsken ajatellut.
"No mä yritin päätellä, mitä reittiä toi vastaantuleva pyöräilijä aikoo ajaa ja laskin mistä meidän kannattaa kävellä, ettei törmätä."
(Tässä kohtaa hän olisi voinut kysyä, että mitä mä vastaavasti olin miettinyt. No ei kysynyt. Kerroin siis kysymättä.)
"Ai jaa. Mä taas ihmettelin noita lupiinin varsia. Miten toi yksi taimi on itäny noin kauas kaikista muista? Onko ihminen levittänyt sen siemeniä, vai joku eläin?"
Niin se vaan on, minkäs sille voi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti