Mies

Mies on terve, kun se hankkii kodin elektroniikkaa.

Kustantaja

Yksi kehittelemistäni koulutusmateriaaleista on saanut vihreää valoa kustantajalta. Hieno juttu.

Perheen pidempi pää tosin kysyi, miksi kustantajia arvostetaan enemmän kuin paskantajia.

Loppukommentti

Naurattaa. Monissa teksteissä(ni) on lopussa, pienen välin päässä, erillinen viisaaksi tarkoitettu lause. Kuin joku ajatuksen syvennys, "viiltävän terävä leikkaus" jolla kokoaa teemaansa kirjoitetut hajanaisetkin aatokset yhteen. Loppukaneetti.

Onko puheessakin sellaisia? Onko se samaa kuin kuuluisa "viimeinen sana" tai "summa summarum", yhteenveto kaikesta mitä sanottiin ja mitä se kenties merkitsi? Viimeinen puhuja ottaa vastuukseen ja oikeudekseen mestaroida näkyväksi käydyn keskustelun ytimen.

Arvelen, että käsiteltyjen ajatusten yhteenvetäminen on paitsi turhaa mutta myös mahdotonta. Keskustelu hiljenee jatkuakseen ihmisten mielissä.

Henning Mankellin loppulauseet kertovat usein säästä. "Tuuli voimistui ja sade alkoi piiskata piennarta." Tämä näin loppukommenttina.

Järjestelmällisyyttä

Koen usein tunteen, että olen hoitanut jonkun tehtävän huolimattomasti ja epäjärjestelmällisesti. Tiedostoni eivät ole loogisesti kansioitu. Keittiön kaappini ovat sekaiset ja pöydällä lojuu tavaroita, joilla ei ole paikkaa. E-laskuissani ei ole logiikkaa, jostain tulee lasku sähköisesti, jostain paperilla.

Milloin koittaa se hetki, että voisi tehdä parannuksen? Tarvitaan joku ajan taite tai uudistus, jolloin ajattelee, että TÄSTÄ ETEENPÄIN tiedän, mihin sijoitan tekemäni, ostamani tai varastoimani asian. Riittääkö pelkkä luja päätös parantaa tapansa?

Näitä sitä mietiskelee, kun asentaa uudistettuun keittiöönsä kaapinovia.

Ääneenajattelijat

Päivän puuhissa olen seuraillut itsekseenpuhumisen hetkiä.

Meillä remontoidaan. Puuhailuun kuuluu suunnittelua, kallottelua, tuumausta. Ja ääneen puhumista. Kaksin vierekkäin tehdessä ei aina tiedä, onko jokin ääneen sanottu tarkoitettu kommentoitavaksi tai edes kuultavaksi. "Ja tästä otetaan 12 senttiä. Eipäs kun 13. Mitespäin se kannattaa?"

Aamulla vein kirpputoripöytääni tavaroita. Heti iski joku jälleenmyyjä arvoituksellista lautasta kääntelemään ja leimoja etsimään. Alkoi kuulua mutina: "Onko se...? Näkyykö siinä jotain? Voisiko se olla...? (Päätti ostaa, otti lautasen mukaansa, toikin sen takaisin ja "Mietitääs vielä". Nostin heti hintaa, kun mies lähti tuumaustauolleen.)

Ääneenajattelu jäsentää. Siinä väännetään korvin kuultavaa rautalankaa. Parhaimmillaan väitellään itsen kanssa ja etsitään parasta tietä kohti päätöstä.

Mitähän minä olen mumissut, kun tätä kirjoitin?

Päätös puolestamme

Oltiin viikko lomamatkalla Toscanassa. Naapuri lupasi ottaa postit talteen.

Palattiin eilen ja naapuri tallusti tontille tuoden postit. Kertoi heittäneensä sanomalehdet pois, kuka sitä nyt vanhoja lehtiä lukee. Ai kuka??? No minä olisin lukenut!!!

Erikoinen tapaus.

Tästä pitää tehdä lista:
Asiassa ottaa pattiin se, että:
- Jää uutiset lukematta ja tapahtumat päivittämättä.
- Ei voi suorittää perinteistä lomamatkalta palaamiseen liittyvää lehtienselaamisrutiinia
- Joku päättää puolestani, mikä on olennaista ja mikä ei

Asiassa naurattaa se että:
- Naurattaa koko jutun abrurdius. Että silleen.
- Aika vapauttava päätös. Ei sitten tarvinnut pakkoselata viikkoa kiinni eikä myöskään raahata kyseistä paperipinoa kierrätykseen.
- Netistä löytyy viikko taaksepäin.
- Naapuri on todennäköisestui pistänyt lehdet vahingossa kierrätykseen. Olisinpa nähnyt ilmeen sillä hetkellä, kun tajuaa paiskanneensa kierrätykseen toisen maksamat lehdet.

Juhannusaika. Olikohan alkoholilla osuutta asiaan?

Korot nousee

Istuin torikahvilla ja katselin ohikulkevia ihmisiä. Huvitin itseäni seuraavalla testillä: katson vain polvesta ylöspäin ja yritän päätellä, onko naisilla jalassa korkea- vai matalakorkoiset kengät.

Aika hyvin osui. Pari perussääntöä näyttäisi olevan. Yksi varmimmista: jos yllä on leopardikuosia, on jalassa korkkarit.

Lukihärö

Jokaisella ihmisellä on kuulemma esikkoaikansa.

Minulla se on nyt.

Nostan hattua...

... pallogrillaajien eliitille.

Keski-Suomi lämpeni, ja syntyi visio pallogrillissä tirisevistä bratwursteista. Ja tietenkin ensimmäisistä kesäperunoista, eli hiilipintaisista, keskeltä kullankeltaisista herkuista. Ihmettelen nyt - kolme tuntia myöhemmin - että mistä se PALLOGRILLI tähän ui, sillä takapihalla (varjossa kylläkin) on hyvin toimiva perinteinen puukäyttöinen grilli.

Ohje yksi: Varaa riittävästi aikaa grillin kokoamiseen.
Ohje kaksi: Anna hiilten muhia ensimmäisellä kerralla ainakin puoli tuntia. (Syykin selvisi jälkikäteen - ruuassa on pikantti sivutuoksu, jos ohje on sivuutettu)
Rivien välistä: Makkara on ruokaa kylmänäkin.

En ymmärrä. Mikä meni pieleen?

Missä ja milloin

Missä ja milloin ideat syntyvät?

Kerran välähti autossa Multian kohdalla matkalla Seinäjoelle. Perhe nukkui, minä ajoin ja ajattelin. Toinen loksaus tuli yhtenä aamupäivänä sängyn päällä lueskellessa. Palojen naksaus kohdalleen, että sellainenhan kokonaisuus niistä hajanaisista ideoista ja haaveista voisi konkretisoitua. Sittemmin niistä ideoista on tullut jonkinlainen lisätyö.

Monta raksausta on sittemmin tullut. Yksi ehkä vähän isompi, Tourulan sillalla matkalla kirjamessuilta kotiin. En tiedä, miksi se silloin tuli. Tai ehkä vain sain siitä kopin?

Mistä tietää, että idea toimii?
Monesta ideasta joku toimii.
Vaivannäkö erottaa luovuuden haaveilusta.

Tavislista

Ollaan keskipakan perhe.
Syötiin Amarillossa.
Ostettiin punaviiniä.
Vuokrattiin leffa.
Ajettiin pesukadun kautta kotiin.
Laitoin pyykit narulle.
********************
Ai niin. Tein sittenkin jotain ensimmäistä kertaa.
Ostin peltisepän pajalta metallilevyn paloja.
Niistä syntyy uusi innovaatio otteluissa työhyvinvoinnin puolesta.

Ilves

Eilen illalla näin ilveksen. Se hölkkäsi tien yli autoni edestä.

En vain nähnyt sitä. TAJUSIN heti, että se on ilves. MUISTAN tarkasti, minkä muotoinen se oli. Kuva juuttui näköhernoihini. Isot tassut, pitkät jalat suhteessa vartaloon, korvat, lyhyt häntä kohti taivasta. Voisin väittää, että KUULIN tössäykset sen pehmeiden tassujen askelista tiellä ja HAISTOIN kissamaisen happaman hajun sen turkista.

Se katsoi Toyotani perään tien pientareelta, puiden takaa. Arvokkaasti.

Minä hihkuin autossa innoissani kuin lapset.

Autoradiosta opittua

Töihin ajellessa radiossa soi Dire Straitsin Brothers in arms. Pitkä ja hieno biisi soitettiin kokonaan. Tunnelma rauhoittui, verenpaine laski ja mieliala kohosi, vain muutamia vaikutuksia mainitakseni.

Jäin miettimään, miten voisin itse hyödyntää samaa pitkäkestoisen tekemisen ideaa töissä tai kotona. Mitä voisin muuttaa, jotta monen lyhyen pätkän ja päällekkäin tehtävän sälän sijasta saisin rauhoittua ja keskittyä vain yhteen tärkeään asiaan kerrallaan?

Pieniä muutoksia pienillä päätöksillä.

Metsäviikko

Jos viikonpäivät olisi puita?

Maanatai olisi paju. Niitä on liikaa.
Tiistai olisi mänty. Hyvä, suora peruspuu, josta voi tehdä kaikkea hyödyllistä.
Keskiviikko olisi koivu. Lehtevä arkijuhla, saunan päälle vasta takkaan ja pullo mahlaa.
Torstai olisi kataja. Pieni, sitkeä välipäiväpuu, jotenkin hilpeä ja ylpeä.
Perjantai olisi kuusi. Kynttilät ja tähti latvaan.
Lauantai olisi jalopuumetsä: tammia, lehmuksia, saarnia. Tuuli vaan suloisesti suhisee ja mieli lepää.
Sunnuntai pyhä pihlaja. Marjoissa pieni kitkerä vivahde, kun viikko taas kääntyy arkeen.

Huomenna taas tanssitaan pajupillin tahtiin.

Vuoden kierto

Tunnustan nauttivani naistenlehtien lukemisesta.

Nyt lehtien sivuilla on sesongin mukaan vaalean vihreää, keltaista, kukkia ja valoa. Kohta alkaa "istuta puutarhaasi kukkaloisto" -liitteiden valtakausi, sen jälkeen seuraa "kesägrillistä helpot ja kevyet herkut". "Rapukattaus" edeltää "jokasään trenssi saa syysnaisen hehkumaan"-kuvakavalkadia ja sitten tulee "itsetehtyjä paketteja ja mummomakeisia kynttilän valossa". Ja sitten "5 kiloa kevyemmäksi".

Tästä poikii pari ideaa. Voisin liittyä säästötalkoisiin lukemalla lehtieni vanhoja vuosikertoja. Lehden ilmestymispäivänä en hakisikaan uutta lehteä postilaatikosta, vaan lukisin samat jutut viimevuoden julkaisusta.

Toinen vaihtoehto, mitä olen jo testannutkin, on väärän vuodenajan lehtien lukeminen. Purppuraisen samettiset joulukuvat kesähelteillä tai bikini-hiirenkorva-saunavasta -yhdistelmä marraskuun rännässä herättävät absurdeja ja teräviä pohdintoja ajan kulusta. Onko kevät todella limenvihreä ja pirteä?

Äiti ajassa

Uuden ajan äidin perustehtävä lienee sama kuin äideillä kautta ihmisen historian: huolehtia poikasista parhaansa mukaan.

Tänä viikonloppuna tämä nykyemo on hoitanut perustehtäväänsä mm. pesemällä lapsen kynät, kumit ja terottimet. Koulun toiminta siirtyi sisäilmaongelman ajamana parakeihin, ja kaikki mahdollinen savutettiin, pestiin ja puunattiin. Lapsia ei desinfioitu.

Olen äiti, joka innostuu omista projekteistaan. Silloin tehostuu hellan ja jääkaapin välillä vietetty aika. (Tässä vaiheessa tarinaa kiitän kaupan pakasteallasta.) Tänään kuopus totesi lusikoidessaan muussi-poronkäristystään: Naapurin äiti sekoittaa perunamuussin alusta asti itse.

Lämmin kiitokseni myös makaroonin keksijälle.

Välttämättömin

Mitä elämiseen tarvitaan?
Keksin monta asiaa, mitä ilman pärjää.

En kuitenkaan ole valmis luopumaan
sipulista keittiössä.

Turhia tiloja?

Haluaisin työhuoneen.

Jostain tuli mieleeni ne (mielestäni) turhat huoneet, joita rakennamme taloihimme jonkun unelman takia. Joita ei juurikaan käytetä, mutta haaveillaan, että elämäntapa muuttuisi ja tunnelmatilaa tarvittaisiin.

"Valoisa viherhuone, jossa emäntä kasvattaa chilipalkoja talvellakin."
"Tunnelmallinen takkatupa, jonka pitkän pöydän ääreen tuttavaperheet kokoontuvat iltaisin."
" Upea huvimaja, jossa vietetään syksyn tummenevat illat ravuista ja ystävyydestä nauttien."

"Käytännöllinen keittiö, jossa arkiaskareet, kuten tiskaus ja jauhelihan paisto, suoritetaan asiallisesti?"

Pessimistin yritys nähdä toisin

Lienen hitaasti aikuistuva ihminen, sillä hankin ensimmäisen oman autoni vasta 39-vuotiaana. Nyt on MINUN OMAN autoni etuikkuna paskana ja stereot, rekisteriote ja huoltokirja varastettu.

Huonot puolet: Ketutus, turhaa ajankäyttöä siivoukseen ja asioiden järjestelyyn, säröt omassa ja lasten turvallisuudentunteessa, rahanroskaa menee.

Hyvät puolet: Yhteiskunnallinen ajattelu lisääntyy, todellisuudentaju terävöityy, on jatkossa huolellisempi (=mies liikkuu taksilla EIKÄ JÄTÄ AUTOA YÖKSI MIHINKÄÄN SIVUKUJALLE!) ja toisaalta: olisivat voineet rikkoa enemmänkin.

Sinun ja minun ajatukset

Kävelimme miehen kanssa tien laitaa. Juttelimmekin, hän omiaan ja minä omiani. Aloin ihmetellä, että kulkeeko puheemme todellakin kuin kahta eri latua rinnakkain. Ja jos puheemme, niin myös ajatuksemme?

Kun oli ollut hetken hiljaisuus, kysyin, mitä mies oli äsken ajatellut.
"No mä yritin päätellä, mitä reittiä toi vastaantuleva pyöräilijä aikoo ajaa ja laskin mistä meidän kannattaa kävellä, ettei törmätä."
(Tässä kohtaa hän olisi voinut kysyä, että mitä mä vastaavasti olin miettinyt. No ei kysynyt. Kerroin siis kysymättä.)
"Ai jaa. Mä taas ihmettelin noita lupiinin varsia. Miten toi yksi taimi on itäny noin kauas kaikista muista? Onko ihminen levittänyt sen siemeniä, vai joku eläin?"

Niin se vaan on, minkäs sille voi.

Ope kuulolla

Kirjastossa kuultua:
"Mä en taida tehdä tänään matikan läksyjä. Teeksä?"
"En tiiä. En usko, että teen."

Sanonko huomenna töissä:
"Mä en taida tänään viitsiä opettaa"?

Kaukana kotoa

Kummitytöllä oli tänään ensimmäinen opiskelupäivä 300 kilometrin päässä kodista ja suvusta. Onneksi muistin soittaa; sain jakaa uunituoreita kokemuksia ja samalla muistin ("elävästi" niinkuin me täti-ihmiset aina) omia merkittäviä hetkiä elämän varrelta.

Miltä kuulostaa valkoinen betonilaatikko, jota kutsutaan myös nimellä solukämppä? Miltä näyttää uppo-oudon kaupungin kartta aamupimeällä kadulla? Miltä maistuu iltatee omasta mukista, kämppiksen hunajalla? Tuleeko uni outoja ääniä kuunnellen?

Muutto ulos kotipesän mukavuusalueelta johtaa väistämättä kasvuun, muutokseen ja uuteen.

Ääneen ajateltu on puoliksi tehty?

Kiersin kirpputoria ja kiinnitin huomiota kahteen keski-ikäiseen, peräkkäin kulkevaan mieheen. Kuulin palasia heidän keskustelustaan noin viiden minuutin välein, kun ohitimme toisemme pöytien välissä.

Aihe pysyi samana: nikkarointi.
Tyylilaji oli uutta luova, keksivä.
Roolijako: edellä kulkee vanhempi "mestari", perässä nuorempi "kisälli".
Juoni: Perässä kulkija kuvailee sanoin ja käsiliikkein jotain yhteistä korjaus- tai rakenteluhanketta. "Kolmanteen siipimutteriin jos laittais akselin näin, ja siitä lähtisi se raidetanko. Ehkä viisimillisillä pulteilla olisi toimivin...?" Etumies astelee tavaroita tutkien ja myöntää kerta toisensa jälkeen idean olevan hyvän. "Kyllä se niin voisi toimia". Takamies jatkaa aivoriihtään ja kehittelee kädet heiluen yhä uusia korjausrakentamisen innovaatioita.

Mentorointia parhaimmillaan. Ollapa useammalla meistä joku, jonka läsnäollessa voisimme ääneen puntaroida vaihtoehtoja ja keksiä itse, millaisella avaimella haluamme lukkomme avata.